Haluaisitko päästä suunnittelemaan itse omat työaikasi? Tahdotko työskennellä esimerkiksi opintojen ohella tai satunnaisesti vaikkapa toisen työn ohella?
Etsimme lähihoitajaa keikkatyöhön Nummelaan!
Keikkavuoroissa palkkatarjouksia 16-18 €/h + 9% lomakorvaus ja tes-kohtaiset vuorolisät!
Työnkuvaus:
Tässä työssä pääset työskentelemään vaihtelevien työtehtävien parissa ja käyttämään osaamistasi perushoidollisen työn parissa. Meillä tulet työllistymään pääasiassa yksityisille ikäihmisille ja liikunta- sekä kehitysvammaisille suunnattuihin palvelukoteihin. Työtehtäviin kuuluvat yleiset lähihoitajan työt kuten perushoito ja ohjaaminen kohteesta ja sen vaativuudesta riippuen.
Tarjolla on pääasiassa aamuja ja iltoja, mutta myös yövuoroihin haetaan aina toisinaan tekijöitä.
Pääsetkin itse valitsemaan sinulle mieluisat vuorot ja työkohteet näppärän sovelluksemme kautta.
Tehtävän edellytykset:
- Edellytämme, että olet valmistunut lähihoitaja, jolla on myös Valviran rekisteröinti.
- Arvostamme erityisesti kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja vahvoja vuorovaikutustaitoja.
- Sinulla tulisi olla myös voimassa olevat lääkeluvat.
Tehtävään valitulta työntekijältä edellytetään asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa.
Tarjoamme:
Keikkatyö tarjoaa oivan mahdollisuuden päästä kartuttamaan monipuolisesti omia taitoja ja tehdä työtä juuri omaan elämäntilanteeseen sopivalla tavalla. Työntekijänämme sinulla on käytössä helppo mobiilisovellus, jonka kautta voit vaivattomasti varata itsellesi vuoroja vaikka omalta kotisohvalta! Pääsetkin kurkkaamaan MediPowerin keikkatyöstä ja sen eduista kertovan videon klikkaamalla tästä!
- Aktiivisesti tarjolla vuorokohtaisia bonuksia
- Keikkavuoroissa palkkatarjouksia 16-18 €/h!
- Lisäksi tulee 9 % lomakorvaus ja yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaiset vuorokohtaiset lisät
- Vaihtuvia palkitsemiskampanjoita sekä palkitsemme kuukauden työntekijän
- Meillä pääset nauttimaan monipuolisista henkilöstöeduista, kuten liikuntaedusta.
Meillä tukenasi on innostunut ja huolehtiva Meditiimi, jonka saat WhatsApp-viestillä tai puhelinsoitolla kiinni kaikissa mieltäsi askarruttavissa kysymyksissä. Haastattelut järjestämme helposti ja vaivattomasti etänä. Jättämällä meille hakemuksen pääset aloittamaan joustavat keikkatyöt kauttamme hyvinkin pikaisesti!
Hakuprosessi:
Toimithan nopeasti ja lähetä hakemuksesi meille verkkosivujemme kautta jo tänään. Käymme hakemuksia läpi joka arkipäivä, joten mitä pikemmin haet, sitä nopeammin voimme ottaa yhteyttä ja käydä läpi yksityiskohtia.
Kerro hakemuksessasi meille enemmän itsestäsi, osaamisestasi ja työkokemuksestasi. Odotamme innolla kuulevamme lisää sinusta!
Lisätiedot sähköpostilla:
HR-trainee, Ansa Räntilä
ansa.rantila@medipower.fi
Huomaathan, ettemme ota hakemuksia vastaan sähköpostitse.
Ilmoitusnumero: 188493901