Sosionomi! Tuntuuko, että nyt olisi hyvä hetki jollekin uudelle ja mielenkiintoiselle? Meillä olisi tarjolla perheohjaajan vakituinen työ mahtavassa tiimissä! Jatka lukemista, niin kerromme lisää.
Työnkuvaus:
Haemme sosionomia perheohjaajan työhön Keravalle ympärivuorokautiseen lastensuojelun perhekuntoutukseen vakituiseen työsuhteeseen. Tavoitteena on muutostyöskentelyn kautta ohjata perheen elämäntilannetta kohti positiivista kehitystä. Lapsen hyvinvointi on toiminnan keskiössä. Perheen palvelusuunnitelmassa otetaan huomioon tavoitteiden mukainen työskentely yksilön, parisuhteen että koko perheen tasolla. Työhön sisältyy perheiden hyvinvoinnin arviointi, tuen tarpeen kartoitus ja kuntoutusprosessien suunnittelu, arjessa ohjaaminen, kuntouttavien mukaantulojen järjestäminen, päivittäiset raportoinnit sekä kuukausikoosteiden ja loppuraporttien laatiminen.
Kyseessä on ympärivuorokautinen yksikkö, joten työ on kolmivuorotyötä. Yövuoroja ei kuitenkaan ole kovinkaan paljon, sillä yksikössä on vakituisia yötyöntekijöitä. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa työvuoroihisi sekä oman työsi sisältöön. Työ alkaa 30.10.2023.
Tarjoamme:
Tehtävää varten saat kattavan perehdytyksen ammattilaisilta, tulevilta kollegoiltasi. Töitä tehdään aina tiimin jäsenenä, joten taustalla on myös koko työyhteisön tuki.
Työllistyessäsi tähän tehtävään, työsopimus solmitaan suoraan asiakasyrityksemme kanssa. 1.8.2023 on käynnistynyt tavoiteohjelma, jonka myötä perheohjaajan nimike vaihtuu perhevalmentajaksi ja palkkaus muuttuu tällöin yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen mukaisesta G24D luokasta G27 luokkaan tavoiteohjelman päättymisen jälkeen. Tavoiteohjelma on tiimikohtainen ja kestää 6-12kk. Lisäksi tehtävään valitulle työntekijälle maksetaan rekrytointilisää kuukausittain 200e aina 31.7.2024 saakka.
Toivomme:
Sinun tulisi olla jo valmistunut sosionomi Valviran laillistuksella. Ajokortti on työssä välttämätön. Toivomme, että sinulla olisi aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä ja soveltuvaa työkokemusta lasten ja perheiden kanssa työskentelystä. Kaikista tärkeintä on kuitenkin reipas asenne ja vahvat vuorovaikutustaidot, sekä aito kiinnostus perhekuntoutuksen tehtäviin.
Tehtävään valitun henkilön tulee esittää ennen työn vastaanottamista lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Hakuprosessi:
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, täytäthän helpon pikahakemuksen sivuillamme jo tänään! Käsittelemme hakemuksia joka arkipäivä ja etenemme haastattelujen kanssa jo hakuaikana. Toivottavasti kuulemme juuri sinusta pian!
Rekrytointia hoitaa MediPower.
Lisätiedot:
HR-koordinaattori Saara Hahl
saara.hahl@medipower.fi
Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa?