Ohjaaja Nokialle, lastensuojelutyö

Kokoaikainen

Nokia

Haku päättyy 26.6.2022

Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen! Mikäli lasten ja nuorten parissa työskentely on lähellä sydäntäsi, olet ehkä etsimämme henkilö. Etsimme nyt Nokialle kahta ohjaajaa lastensuojelun sijaishuollon yksiköihin (Kankaantaka & Pitkäniemi) vakituisiin työsuhteisiin. Työn aloitus on sopimuksen mukaan. 

Työnkuvaus:

Kohteessa asuu seitsemän lasta, jotka ovat iältään 12-17 -vuotiaita. Heillä on todettu kehityshäiriöitä, kehitysvammaa sekä autismia. Lastensuojelun sijaishuollon tavoitteena on tukea lapsen turvallisen arjen toteutumista, sekä tukea lapsia tavoitteellisesti kohti itsenäistä elämää. Yksikkö sijaitsee uudessa kiinteistössä, kauniilla alueella hyvien kulkuyhteyksien sekä luonnon lähellä. 

Tässä tehtävässä toimit luotettavana omaohjaajana sekä olet kasvatusvastuullinen aikuinen. Työtehtäviisi kuuluu myös yhteistyö nuoren verkoston kanssa sekä aktiivinen osallistuminen kehittämistyöhön. Lisäksi vastaat mm. hoito- ja kasvatussuunnitelmien, tavoitteellisen perheyhteistyön, erikseen pyydettävien lausuntojen sekä erityisen tuen jaksojen laatimisesta, suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Pääset myös tuomaan oman osaamisesi koko työryhmän käyttöön. Lääkehoito kuuluu työhön. Työ on 3-vuorotyötä.

Huom: Kankaantaan yksikössä työskentelystä kiinnostuneelta vaaditaan väh. 2 vuoden kokemus sijaishuollon tehtävistä.

Toivomme:

Tehtävässä menestyminen edellyttää sosiaali- tai terveydenhuoltoalan ammattikorkeakoulututkintoa (esim. sosionomi, yhteisöpedagogi, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja) sekä Valviran laillistusta. Lisäksi toivomme, että sinulla olisi voimassa olevat lääkeluvat (LOVe tai ProEdu). Mikäli sinulla ei ole lääkelupia, on ne mahdollista suorittaa asiakaskohteessamme. Sinulla olisi hyvä olla suoritettuna hätäensiapukurssi sekä hygieniapassi.

Toivomme sinulta aiempaa kokemusta ja osaamista lastensuojelu- sekä kehitysvammatyöstä. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja sekä asiakaslähtöistä ja itsenäistä työotetta. Sinulla tulisi olla kyky arvioida sekä kehittää omaa työtäsi. Huom: Kankaantaan yksikössä työskentelystä kiinnostuneelta vaaditaan väh. 2 vuoden kokemus sijaishuollon tehtävistä.

Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 505/2002. 

Tarjoamme:

Tässä tehtävässä työllistyisit suoraan asiakaskohteemme kirjoille ja näin ollen saat käyttöösi heidän monipuoliset työsuhde-edut. Saat mm. kattavan työterveyshuollon, laajan terveysvakuutuksen sekä ePassin. Lisäksi asiakkaallamme on TAMKin kanssa yhteistyö, jonka kautta on mahdollista suorittaa laajoja ja laadukkaita koulutuksia. Asiakaskohteemme panostaakin erityisen paljon kehittämiseen ja digitaalisuuteen sekä arjen hyvään meininkiin. Asiakaskohteeseemme pääsee liikkumaan julkisilla kulkuvälineillä, sekä kohteessa on myös hyvin parkkitilaa ja ilmainen parkki.

Palkkaus tehtävässä on G23. 

Hakuprosessi:

Mikäli kiinnostuit työtehtävästä, täytäthän hakemuksen sivuillamme jo tänään! Käsittelemme hakemuksia joka arkipäivä ja etenemme haastattelujen kanssa jo hakuaikana. Voit kertoa hakemuksessasi osaamisestasi, aiemmasta työkokemuksestasi ja milloin voisit aloittaa. Toivottavasti kuulemme juuri sinusta pian! 

Lisätiedot:

HR-koordinaattori Saara Hahl

p. 040 558 6793 (myös WhatsApp)

saara.hahl@medipower.fi

Helppo haku

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa?

Eipä hätää. Työllistämme asiakasyrityksiimme jatkuvasti myös avoimen hakemuksen jättäneitä työnhakijoita.

Jätä avoin hakemus