Lähihoitaja! Onko kiikarissasi pitkäaikainen työ hyvien kulkuyhteyksien varrella, työ, jossa pääset kartuttamaan ammattiosaamistasi mielenkiintoisten ja monipuolisten työtehtävien parissa? Haemme nyt Helsingin Arabianrannassa sijaitsevalle asiakaskohteellemme lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen 2-vuorotyöhön! Työsuhteen aloituspäivä on sovittavissa valitun tekijän oman toiveen mukaan. Alapuolella lisätietoja työkohteesta ja työnkuvasta.
HUOM! Asiakaskohteemme eli tuleva työnantajasi maksaa sinulle 1000e bonuksen, kun työsuhdetta on kulunut 6kk ja työt jatkuvat edelleen (edellyttää sen, että sopimus tehdään vähintään vuodeksi tai toistaiseksi).
Rekrytointia hoitaa MediPower.
Työnkuvaus:
Työkohde on vammaisille neurologista sairautta sairastaville aikuisille suunnattu palvelutalo, joka tarjoaa asukkailleen tehostettua palveluasumista. Kohteen jokaiselle asukkaalle halutaan tarjota sekä turvallinen että samalla myöskin viihtyisä koti, joten pääsetkin jo heti alusta alkaen vaikuttamaan asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Lähihoitajan työtehtävät pitävät sisällään mm. lääkehoitoa, haavanhoitoa sekä avanteiden hoitoa. Kohteen asukkaista moni on pyörätuolissa, joten myös avustaminen arjen askareissa ja perusasioissa kuten peseytymisessä, pukeutumisessa sekä kaikenlaisissa siirtymisissä on osa työtä. Asukkaat ovat kuitenkin aktiivisia liikkumaan, joten samalla pääset itsekin nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta hyvissä puitteissa.
Työ on 2-vuorotyötä (aamua ja iltaa). Vuorot sijoittuvat koko viikon akselille ma-su, mutta vuorosuunnittelussa huomioidaan työntekijöiden toiveita.
Toivomme:
Toivomme, että sinulta löytyy lähihoitajan tutkinto ja Valviran nimikelaillistus. Lääkeluvat katsotaan eduksi, mutta ne voi suorittaa myös työn aloituksen yhteydessä. Hyvä suomen kielen osaaminen on tässä työkohteessa erittäin tärkeää. Toivomme myös kiinnostusta vammaistyöhön ja neurologisiin sairauksiin. Yleisesti ottaen kyky tarttua reippaasti työhön ja positiivinen asenne ovat kuitenkin tärkeimmät seikat! Työ edellyttää tartuntalain mukaista rokotussuojaa.
Tarjoamme:
Tämä työrooli tarjoaa sinulle pitkäaikaisen työn viihtyisässä ja modernissa palvelutalossa. Kohteessa panostetaan siihen, että käytössä on uusinta teknologiaa sekä parhaimmat apuvälineet. Tässä työkohteessa pääset todella kehittämään itseäsi hoitajana hyvissä puitteissa, ja suunnittelemaan aktiivisesti omaa työtäsi. Hyvä työporukka ja mielenkiintoiset tehtävät takaavat sinulle mukavan ja merkityksellisen työn! Aloituksen yhteydessä saat kattavan perehdytyksen. Jos sinulla ei ole lääkeluvat voimassa, pääset suorittamaan ne työkohteessa aloituksen yhteydessä.
Työllistyt asiakaskohteen omille kirjoille. Sinulla on kuitenkin koko rekrytointiprosessin ajan tukenasi innostunut ja huolehtiva Meditiimi, jonka saat yhdellä WhatsApp-viestillä tai puhelinsoitolla helposti kiinni kaikissa mieltäsi askarruttavissa kysymyksissä.
HUOM! Asiakaskohteemme eli tuleva työnantajasi maksaa sinulle 1000e bonuksen, kun työsuhdetta on kulunut 6kk ja työt jatkuvat edelleen (edellyttää sen, että sopimus tehdään vähintään vuodeksi tai toistaiseksi).
Hakuprosessi:
Mikäli kiinnostuit tästä työmahdollisuudesta, niin täytäthän helpon pikahakemuksen sivuillamme jo tänään! Käsittelemme hakemuksia pääasiallisesti joka arkipäivä. Voit kertoa hakemuksessasi osaamisestasi, aiemmasta työkokemuksestasi ja milloin voisit aloittaa.
Lisätiedot:
HR-konsultti Ellen Böök
ellen.book@medipower.fi
Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa?