Lähihoitaja sijaisuuteen, Helsinki

Kokoaikainen

Helsinki

Haku päättyy 16.10.2022

Haemme nyt Helsingin Pikku-Huopalahteen hyvien yhteyksien varrelle lähihoitajaa pitkään sijaisuuteen työskentelemään muistisairaiden ikäihmisten parissa. Sijaisuuden kesto tulisi olla mieluiten vähintään 4-6kk, jonka jälkeen sinulla on halutessasi mahdollisuus vakituiseen sopimukseen. Palkkaus on sijaisuudessa 14-16€/h kokemuksen mukaan (päälle 9% lomakorvaus ja vuorolisät).

Kohteen ja työn kuvaus:

Työkohde on Helsingissä sijaitseva Miina Sillanpään säätiöön kuuluva arvostettu palvelukeskus, jossa tarjotaan ikäihmisille monipuolisesti asumispalveluita virkistyslomista ja hyvinkin itsenäisestä asumisesta ympärivuorokautiseen hoivaan ja esimerkiksi kuntoutukseen. Työllistyessäsi tähän kohteeseen työskentelet pääasiassa vain yhdessä ryhmäkodissa, joten pääsetkin tutustumaan kyseisen ryhmäkodin asukkaisiin paremmin nopeasti. Ryhmäkodissa on n. 16 asukasta.

Asukkaita autetaan yksilöllisten tarpeiden mukaan heidän arjessaan ja työnkuvaan kuuluukin mm. hygieniassa, lääkehoidossa, ravitsemisessa ja muissa arjen askareissa avustaminen. Lisäksi viriketoiminnan suunnittelu ja siinä avustaminen ovat osa työnkuvaa. Työ on 2- tai 3-vuorotyötä ma-su, sinun omien toiveidesi mukaan. Sinulla tulisi olla aiempaa kokemusta muistisairaiden ikäihmisten hoidosta, sekä rauhallinen ja empaattinen ote työhön.

Tehtävään valitulta työntekijältä edellytetään asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa sekä rokotesuojaa koronavirusta vastaan.

Tarjoamme:

Tämä työrooli tarjoaa pitkäaikaisen sijaisuuden viihtyisässä palvelukeskuksessa, johon on erinomaiset yhteydet ja autolliselle autopaikka tarjolla. Hyvä työporukka, mukavat esimiehet ja mielenkiintoiset työtehtävät takaavat merkityksellisen ja nopeasti kuluvan työviikon. Aloituksen yhteydessä saat kattavan perehdytyksen. Työllistyt kohteeseen meidän MediPowerin kautta. Palkkaus on sijaisuudessa 14-16€/h kokemuksen mukaan (päälle 9% lomakorvaus ja vuorolisät). MediPowerin tiimi on myös työsuhteesi ajan tavoitettavissasi vuoden jokaisena päivänä – meidät saa aina helposti kiinni vaikka WhatsAppissa!

Hakuprosessi:

Mikäli kiinnostuit, niin täytäthän sivujemme nopean ja helpon pikahakemuksen jo tänään! Käsittelemme hakemuksia aina arkipäivisin ja täytämme paikan pikaisesti sopivan hoitajan löydyttyä.

Lisätiedot:

HR-konsultti Ellen Böök

ellen.book@medipower.fi

Helppo haku

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa?

Eipä hätää. Työllistämme asiakasyrityksiimme jatkuvasti myös avoimen hakemuksen jättäneitä työnhakijoita.

Jätä avoin hakemus