Lähihoitaja lastensuojelun sijaishuoltoon, yötyö

Kokoaikainen

Mynämäki, Turku

Haku päättyy 26.6.2022

Lähihoitaja! Mikäli lasten ja nuorten parissa työskentely on lähellä sydäntäsi, olet ehkä etsimämme henkilö:

Etsimme nyt lastensuojelun sijaishuollosta aiempaa vastaavaa työkokemusta omaavia lähihoitajia Mynämäellä sijaitsevaan lasten erityistason asuinyksikköön. Tarjolla on sopimuksen mukaan 1-2kk sijaisuus tai mahdollisuus keikkaluonteiseen työhön. Työ on öisin tapahtuvaa yötyötä, jossa turvataan lastenkodissa asuvien lasten rauhallinen nukkuminen.

Työnkuvaus:

Lastensuojelun sijaishuollon tavoitteena on tukea lapsen turvallisen arjen toteutumista, sekä tukea lapsia tavoitteellisesti kohti itsenäistä elämää. Lastenkodissa on 7 lasta, jotka ovat iältään 12-17 -vuotiaita. Työ on ohjauspainotteista sujuvan arjen ja rauhallisen nukkumisen turvaamista, sekä yhdessäoloa lasten kanssa. Yksikössä eletään strukturoitua aikuisjohtoista arkea, joka suunitellaan yhdessä lapsia ja nuoria osallistamalla. Lasten osallisuus sekä yhteisissä, että omissa asioissa, on keskeinen toimintamalli yksikössä. Yksikössä työskennellään ratkaisukeskeisesti kohti lapsen kehitystä sekä kasvua tukevaa tasapainoista arkea. Ohjaajana työskentelet tiiviissä yhteistyössä niin lasten, kuin myös heidän läheistensä sekä muiden mahdollisten sidosryhmien kanssa, joten toivomme että viihdyt vuorovaikutteisessa roolissa. 

Yövuoroihin voi lisäksi kuulua mm. lääkkeiden jakoa, siivoustehtäviä, laskujen käsittelyä sekä pyykkihuoltoa silloin kun lapset nukkuvat. Aamulla lapsille järjestetään aamupala ja valmistaudutaan yhdessä kouluun ja kerrataan päivän tulevat tapahtumat. Tärkeintä kuitenkin turvata lasten nukkuminen ja arjen sujuminen rauhallisesti. 

Tarjoamme:

Tarjoamme sinulle mielekkään ja merkityksellisen työn lasten parissa. Työ on lähtökohtaisesti yksin tehtävää yötyötä, joten aiempi vastaava työkokemus sekä kykeneminen itsenäiseen vastuulliseen työhön, ovat keskeisessä asemassa työntekijää tehtävään valittaessa. Saat myös hyvän perehdytyksen kohteeseen sekä työnkuvaan liittyen. Sinulla on myös jatkuvan esimiehen ja muun tiimin tuki taustalla. 

Palkkaus sopimuksen mukaan. 

Toivomme:

Tehtävässä menestyminen edellyttää lähihoitajan tutkintoa ja aiempaa kokemusta lastensuojelusta tai vastaavista tehtävistä. Ohjaajan roolissa hyvät vuorovaikutustaidot ja kuntoutuksellinen työote ovat keskiössä, sillä tavoitteena on ratkaisukeskeisesti ja vuorovaikutteisesti tukea lapsia ja nuoria heidän arjessaan. Työntekijällä tulee olla ajokortti ja oma auto käytössä.

Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002. 

Hakuprosessi:

Mikäli kiinnostuit työtehtävästä, täytäthän hakemuksen sivuillamme jo tänään! Vaihtoehtoisesti voit laittaa minulle helposti viestiä vaikka WhatsAppissa. Käsittelemme hakemuksia joka arkipäivä ja etenemme haastattelujen kanssa jo hakuaikana. Voit kertoa hakemuksessasi osaamisestasi, aiemmasta työkokemuksestasi ja milloin voisit aloittaa. Toivottavasti kuulemme juuri sinusta pian! 

Lisätiedot:

HR-koordinaattori Aleksandra Jounila

p. 040 585 5717 (myös WhatsApp)

aleksandra.jounila@medipower.fi

Helppo haku

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa?

Eipä hätää. Työllistämme asiakasyrityksiimme jatkuvasti myös avoimen hakemuksen jättäneitä työnhakijoita.

Jätä avoin hakemus