Oletko jo jonkin verran kokemusta kartuttanut siivooja? Haluatko työn, jossa pääset helpottamaan asiakkaiden arkea, sekä näkemään työsi jäljen?
Haemme nyt asiakasyrityksellemme kokenutta kotisiivoojaa työskentelemään Lohjan ja Lohjan lähiseutujen kuten Vihdin ja Nummelan alueilla. Työn aloitus mahdollisimman pian, mutta kuitenkin joustavasti.
Työnkuvaus:
Tässä työssä pääset osaksi helposti lähestyttävää ja mukavaa tiimiä, joka siivoaa noin sadassa eri kodissa. Työnkuvaasi kuuluu pääasiassa kalustettujen yksityiskotien siivoamista. Lisäksi toisinaan myös tyhjien kotien siivoamista (muuttosiivoukset) kuuluu työpäiviisi. Töitä on tarjolla viitenä päivänä viikossa lähes täysillä tunneilla. Kuukausitasolla tunteja on tarjolla n. 130-150h/kk. Toivomme, että olisit kiinnostunut pitkäaikaisesta työskentelystä.
Työnkuvaan kuuluu tarkemmin muun muassa imurointia, lattioiden pesua, pölyjen ja pintojen pyyhintää, WC- ja suihkutilojen pesuja ja yleistä siistimistä. Työajoista voidaan neuvotella, mutta työskentely tapahtuu kuitenkin pääsääntöisesti virka-aikoina eli noin klo 8–17 välillä arkipäivisin ma-pe. Työtä tehdään usein pareittain toisen siivoojan kanssa, mutta välillä myös yksin.
Toivomme:
Hakijalla tulisi olla B-ajokortti työn liikkuvan luonteen vuoksi. Toivomme hakijalta myös hyvää suomen kielen taitoa, sekä aikaisempaa kokemusta siivoamisesta.Auton saa käyttöön asiakasyritykseltämme ja sillä liikutaan yksin tai työparin kanssa. Koska töitä tehdään toisinaan pareittain, arvostamme tiimityöskentelytaitoja, vuorovaikutustaitoja ja iloista asennetta.
Arvostamme tunnollista, luotettavaa ja ahkeraa siivoojaa, jolle huolellisuus ja työn hyvä jälki ovat tärkeitä asioita. Kaikenlainen aiempi kokemus kotisiivouksesta katsotaan eduksi. Kaikista tärkeintä on kuitenkin reipas ja huolellinen työote sekä vastuuntunto!
Tarjoamme:
Työrooli tarjoaa erittäin mielenkiintoisen ja monipuolisen työnkuvan, kun siivottavia kohteita on useita ja ne vaihtelevat kerrostaloasunnoista omakotitaloihin. Työssä ei myöskään tule tylsää, sillä saat itsellesi mukavan työparin tekemään kanssasi hommia ja päivät menevät hujauksessa! Saat asianmukaiset siivousvälineet ja -aineet käyttöösi ja palkka maksetaan sinulle kahden viikon välein. Lisäksi pääset näkemään työsi jäljen, sekä luomaan asiakkaille helpottuneen tunteen, kun he pääsevät puhtaaseen ja siistiin kotiin. Peruspalkkaus asettuu kokemuksen ja osaamisen mukaan 11,24-13,00e välille.
Sinulla on myös mahdollisuus napata työstä itsellesi vakituinen työpaikka ja työllistyä suoraan asiakasyrityksemme kirjoille myöhemmin. Työn aloitukseen kuulu hyvä perehdytys. Me WorkPowerin tiimi olemme myös tukenasi vuoden jokaisena päivänä ja meihin voi ottaa yhteyden helposti aina, kun on jotain kysyttävää.
Hakuprosessi:
Mikäli kiinnostuit tästä työroolista, niin laita meille hakemusta tulemaan pikaisesti! Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä. Voit kertoa hakemuksessasi osaamisestasi, mahdollisesta koulutuksestasi ja aiemmasta siivoukseen liittyvästä työkokemuksestasi. Kerro myös, milloin voisit aloittaa.
Lisätiedot sähköpostilla:
HR-koordinaattori Laura Tajas
laura.tajas@medipower.fi
Huom! Emme ota hakemuksia vastaan sähköpostitse!
Ilmoitusnumero: 85345691
Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa?